keskiviikko 21. toukokuuta 2014

HUOMIO HUOMIO!!

Brummer–Kaatonen–Saijets–Tiisala–Tujula–Vaittinen–Wuolijoki:
HATTARAT SULAA AURINGOSSA 


”Ei tää oo teineilyä, tää on aikuistumista. Koska aikuistuminenhan on sitä, että kohtaa pelkojaan ja sit voittaa ne.”


15–18-vuotiaista nuorista koostuva Teatteri Benjihyppy esittää kesäkuussa Länsi-Pakilassa ryhmän jäsenten itse kirjoittaman näytelmän Hattarat sulaa auringossa. Näytelmä sijoittuu huvipuiston kupeessa sijaitsevaan omakotitalolähiöön, jossa on kaikki päällisin puolin hyvin. Niin nuoremmilla kuin vanhemmillakin asukkailla tuntuu kuitenkin olevan vaikeuksia elää paahtavan auringon ja puoliksi syötyjen hattaroiden kuorruttamien pensasaitojen keskellä. Maailmanpyörä pyörii vääjäämätöntä rataansa, eikä kukaan osaa sanoa, millä hetkellä nuoruuden ahdistus ja rakkaushuolet muuttuvat vanhuuden katkeruudeksi ja yksinäisyydeksi. 

Hattarat sulaa auringossa on mustan huumorin sävyttämä, nuorten omista kokemuksista ja havainnoista kumpuavien tarinoiden mosaiikki. Se on aikuisuuden kynnyksellä olevien ihmisten piirtämä kuva maailmasta, itsestään ja aikuisista. Nuoret osallistuvat kirjoittamisen ja näyttelemisen lisäksi myös esityksen ohjaamiseen sekä visuaalisen ja äänellisen ilmeen luomiseen.
Esitys toteutetaan paikkalähtöisesti Länsi-Pakilan alueella. Ennen esitystä kokoonnutaan Pakilan yläasteella.

Teatteri Benjihyppy on Kansallisteatterin nuorten ilmaisutaitoryhmän Vähän niinku benjihyppy -produktiosta (2012–13) alkunsa saanut, nykyään itsenäinen ammattijohtoinen harrastajateatteri. Sen tavoitteena on osallistaa nuoria tavallista laajemmin teatteriesityksen tekemisen eri osa-alueisiin, antaen heille laajaa vastuuta esitysten taiteellisesta sisällöstä. Ryhmän toimintaa vetää neljä teatterin eri osa-alueiden ammattilaista. 


”Mä voin ottaa sua kädestä. Ehkä sun äiti tekee aina niin. Puristaa niin lujaa ettet voi luulla olevas yksin.” 


Ensi-ilta:
ti 17.6.2014 klo 19


Muut esitykset (klo 19, ellei toisin mainita):
ke 18.6., to 19.6., ti 24.6., ke 25.6., to 26.6., pe 27.6. ja su 29.6. (klo 14 ja 19)


Liput:
5 e


Varaukset:
teatteribenjihyppy@gmail.com


Työryhmä:
Veera Anttila, Ahti Brummer, Juho Gröndahl, Eveliina Heinonen, Annamaria Kaatonen, Jonna Kuittinen, Tinja Nerkko, Oona Niemi, Arthur Rinne, Pyry Ruotimo, Juhani Saari, Nana Saijets, Nella Siilasmaa, Suvi Tiisala, Johanna Tujula, Sara Vaittinen ja Oona Wuolijoki 

www.teatteribenjihyppy.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti