sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

In the Shadow

In the Shadow

Varjoista saapuu jokainen vasa,
nyt esittelyssä koko hiivatin kasa.
Työryhmämme koostuu hepuista niin ahkerista,
eikä projektimmekaan ole ihan ahterista.
Ensin yksipyöräisellä ajaa taitava ja empaattinen Saijetsin Nana,
perässä ihailevien ihmisten vana.
Toisena saapuu tanssinkin hallitseva,
mahtava Tinja Nerkko,
vesillä laskettuna myös kokemusten verkko.
Rytinällä satamaan kaahaa ryhmän teatterirahti,
ilmapiirin harjoituksiin luo Brummerin Ahti.
Hän ammattimaisuutta tuo, eikä järkkyä anna,
mukana toki myös Tujulan Johanna.
Kuin aurinko hän paistaa, tulee vankilastakin mukava tila,
tämän takana onkin Veera Anttila.
Naurua ja viisautta edustaa, hän päivästä aina paremman saa,
ei opiskelupaikkana toimi Helsingin Varia,
tämän loistavuuden nimi on Anna-Maria.
Nyt saapuu henkilö, joka teatterin kesyttää
apunaan laajakin laajempi ääniala,
musiikin soidessa saapuu Suvi Tiisala.
Huumorintaju ja viiltävä taito käsi kädessä seuraavalla henkilöllä kulkee,
Vincent Kinnunen rakkaudellaan sut syliinsä sulkee.
Pelästyy seuraavaa koko salin väki,
kun paikalle ryntää voimaa, taitoa ja todellista rohkeutta edustaen,
Lasse Viitamäki.
Repliikit uuteen uskoon hän laittaa, ne paremmiksi suussansa taittaa,
huumoria ja energiaa,
Salvador Ikonen, aina vaan.
Kun valoa ja ääntä tarvitaan,
niin silloin heidät kutsutaan.
Jotta toimisi tämä systeemi ja pyörisi piiri,
meidät vauhtiin saa upeat Sami ja Siiri.
Tämän runsaan paletin hallussa pitää Sara, ryhmän toivo ja hätävara.
Häneltäpä luonnistuu teatteri, laulu ja dance,
koska ryhmässä hänellä on total dominance.

                                                                                          Arthur Rinne



Kiitos koko porukalle! On hienoa, että saadaan harjoitella vielä muutama viikko yhdessä ja pian näyttää myös muille minkälainen energia meistä lähtee! Odottakaa parasta, pelätkää pahinta!







1 kommentti:

  1. "Ken puuttuu esittelystä tuosta, ei hänen ainakaan tarvitse muiden perässä juosta. Kun hän lavalle astuu ja asettuu sinne, valloittaa karismallaan tuon tilan Artur Rinne." -Benjiäiti-

    VastaaPoista