Pääsiäistunnelmia

Tänään vietimme pitkäperjantaita Lokki-treenien merkeissä. Oli aivan upea päivä. Päivä sisälsi mm.
vatsalihastreeniä, improilua ja hyvää ruokaa. Oli ihanaa saada omat ajatukset pois tulevan keskiviikon psykan ylppäreistä ja olla vaan hetkessä.

Viime viikolla saimme yksilöpalautetta ja älysin että vaikka olenkin jo astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle niin on aika mennä pidemmälle.Nyt on aika kokeilla,hylätä ja tehdä päätöksiä, kokea erilaisia tunteita niin huonoja kuin hyviä. Kaikista upeinta on se että me teemme tämän yhdessä!

Hyvää Pääsiäistä syökää paljon suklaata! :)

- Johanna

UUDET TUULET JA KUJEET!

Jejjejee uusi viikko tuotoksemme kanssa lähti käyntiin odottavaisin tunnelmin, kun ohjaajamme Sara päätti pistää touhun aivan päälaelleen! No ei nyt sentään aivan, mutta saimme tietää, että Lokkiamme kutsuvat nyt uudet tuulet ja lopputulema tulee olemaan erilainen mitä tähän asti on sen järkeilty olevan! HUI!

Saimme ohjeet keskiviikon aamureenejä varten direktööriltämme Saralta, kun hän ei valitettavasti kyennyt saapumaan paikalle. Osallistumisprosentti tuona kyseisenä aamuna oli ehkä  pikkusen heikko, mutta sitäkin tuotteliaampi! Mm. Kävimme läpi unen logiikkaa ja omakohtaisia unikokemuksia, joita varmasti tullaan vielä hyödyntämään kohtauksissa!

Torstain reeneissä olikin sitten aivan toisenlaiset piipussa ja silloin pääsimme myös näyttämään Saralle kohtauksen, jonka olimme keskiikkona tehneet! HÄN AIVAN HÄKELTYI! Treenien lopussa päästiin oikein kunnolla vauhtiin ns. myllytyksen merkeissä. Pipeiltä ei säästytty, sillä ainakin omat varpaani saivat hankaushaavoja ja pari kuhmua löytyy päästä!

Perjantain ja torstain reenien yhteydessä jokainen sai kauan toivotun palautteen!! Itselle ainakin siitä jäi todella hyvä fiilis ja uskon, että myös muut saivat mielenrauhan monelle päätä painaneelle asialle!

Muistakaa laittaa rairuohot kypsyy! Ps. Veeralle paranemisia!

- Lasse Viitamäki

Kalossit on lyhytvartiset kumisaappaat

Joo elikkäs nyt lähtis toi alkulämppä viel ennen läpimenoa! 
Yks roikkuu pää alaspäin puolapuissa, joku pärryyttää ku pikkuauto. Sit huoneen poikki menee tuplahyppykäsilläseisontakierähdys. Teen kyykkyjä. Tarkkailen ympäristöä, sillä milloin tahansa sen voi keskeyttää Tina Turneria imitoiva tanssishow. Joku on ehtiny vetää jo ihan liikaa vatsalihaksia. 
Hymyilyttää ku katon sitä sekoilua. 
Sit on sen läpärin aika. En nyt kommentoi muuta siitä ku, että hymyilytti. Hymyilytti liikaa, hymy tuli välillä yllättäen. Hymyä yritettiin peittää. Hymyilin ku hullu. 

Hymyilin väärissä kohdissa sekä lavalla, että kohtauksia seuratessani. Ku monikaan kohtaus ei käsittele mitään hilpeetä hetkeä, joka sais kokemaan iloa. Hymyilin, koska näin ystäviäni näyttelemässä. Hymy vaan ylty, kun ystäväni olivat jopa todella taidokkaita. Pitkä pätkä tekstiä vaan tuli ja ymmärsin jopa mitä se teksti halusi kertoa ja mikä oli homman nimi kohtauksessa. 
   Lokki on sellanen, että toi edellä mainittu ei käy ihan käden käänteessä. Ne replat ei oo sellasta ku me keskenään puhutaan tai tää mitä mä kirjotan. Se kieli on vanhempaa. Aluks aattelin, et enhän mä saa tästä mitää selvää, en mä tajuu et mistä noi puhuu. Mut nyt ku sen plarin on avannu useemman kerran ja kuunnellu ja havainnoinu kohtauksia (ja muutaman googletuksen jälkeen), se maailma tuntuu tosi selkeeltä. Ja niinku nyt viime läpimenon jälkeen tuli puheeks, että kaikki noi tilanteet on varmasti tuttuja omasta elämästä. No onhan ne. Kyllä mä kehotan rakasta ihmistä laittamaan kunnon kengät sadesäällä, ettei varpaat kastu. Enhän mä halua, että toiselle tulee surku kun varpaat on märät. Mun hahmo nyt vaan puhuu kalosseista ja kosteasta ilmasta. 
   Yks haastava juttu tässä näytelmässä on myös se, että jokaisella hahmolla on ne pari muuta hahmoa, joiden kanssa ne pääasiassa on tekemisissä. Mut sitte on kohtauksia, missä nää kaikki hahmot on yhtäaikaa samassa tilassa. Kaikki henkilöt siis tietää toisensa. Mut käsikirjotuksessa ei oo suoraan sanottu, että mikä on kenenkin suhde toisiinsa. Se on pitäny bongata rivien välistä ja alkaa ite hahmottamaan sitä roolihahmon suhtautumista toisiin. Et jos se oma hahmo jättää toisen huomioimatta, niin mun täytyy tiedostaa, että miks se tekee niin. Kyllä se katsoja sen sieltä huomaa, jos tommosta pientä vivahdetta ei siellä ole. Se on kieltämättä haastavaa. 
   Mut se tässä mua kiehtookin. Kaikkea ei oo valmiiks pöytään katettu. Se on niin itsestä kiinni kuinka syvälle tätä vie. On jännittävää näin 18-vuotiaana päästä syventymään reilu nelikymppisen naisen rakkausailahteluihin. Naisen, joka ehkä haluaisi olla vielä ikäiseni. 

-Ansku

Onnittelut onnesta! -Salvador

Loma loppui, mutta paluu onnellisen optimistiseen arkeen paluu tuntui jotenkin hienolta. Syy siihen oli aluksi taianomaisen tuntematon, koska lomalla viihdyin. Sitten tajusin sen valkean vastauksen; podin tekemisenpuutetta. Lomalla olin ns." kyllästynyt shamppanjan juomiseen" ja kaipuu teatteriin oli railakkaasti kasvanut termosfääreihin.

Onnekseni tänään parasta bestiä tapahtui. (3.3.2k16)

Teatteri-treenit tekivät tänään todellista taikaa. Kollegat nauroivat, ohjaaja nauroi, minä nauroin. Kalusimme ensimmäisen näytöksen onnistuneimmin tähän asti läpi ja tanssikin sujui kuin tanssi. Lasse oli myös palannut Miamista. Yhdennäköisyyttä ei juurikaan tämän herran kanssa löytynyt hänen ainutlaatuisen kultarusketuksen ansiosta, mutta yhteinen hiki virtasi sitäkin lipevämmin! Toivottavasti bronssit pinnassa pysyisi pitkään!

Oma fiilismittari rikkoo ennätyslukemia hyvän puolella ja Lokin siivet eivät ole siipirikkoutuneet, fuck yeah! Tässä vielä muutamia tunnelmia.jpg  >>>

-Salvador

Promo kuvauksissa

Hyppää banaaniveneeseen!

Twerk

Miten olla söpö

 Uuden ajan Benjihyppy!

Missä olemme olleet?

"Me omistauduttiin rakkaudelle, ja yhdessä tehtiin jotain ikimuistoista. Kaikki se fiilis, mitä tää yhteinen kesä oli meihin tuonu, puhkes viimesessä näytöksessä. Sateen jälkeen huolimatta läpimäristä vaatteista ja levinneistä meikeistä leikkipuisto huoku iloa, onnellisuutta ja rakkautta. Sen vaan tuntee, kun koko porukka nauttii siitä, mitä ne tekee. Sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Se pitää ite kokea. Tunnetta ei ainoastaan vaistoa, vaan se syttyy myös itsessä. Mä sanoisin, että jos kerran elämässään saa kokea sen tunteen, saa siitä olla todella kiitollinen.

Kirjottaessani tätä postaust kännykkään kilahtaa viesti ja kyyneleet vierähtää. Syksyllä ryhmää koettaa suuri muutos, johon pitää vaan tottua. Nyt sitä ei osaa vielä käsittää. Se oli tavallaan tiedossa, mut ei sitä sit koskaan osannu oikeesti ajatella. Pitää kuitenki muistaa, että meillä on takana upeita muistoja ja onnistumisia. Vielä on kuitenki aikaa ja lopulta kaikki palaa tavalla tai toisella ennalleen."

Kirjotin ton edellisen noin puoltoista vuotta sitten, kolme viikkoo meiän viimesimmän näytelmän jälkeen. Ikinä en sitä tänne julkassu, ja jälkeen jäi vaan tyhjät kylmät sivut vailla uusia tekstejä. Se kesä oli onnellinen ja lapsellisen huoleton. Rakastettiin toisiamme niin paljon ku osattiin ja luvattiin, ettei mikään saa erottaa meitä.

Suuri muutos, josta tossa puhuin oli suuri, mut joku ihan muu sai aikaan tän hiljaisuuden. Rupes tuntuu siltä, et kasvettiin kaikki vähän erillemme. Meiltä puuttu se into, joka olis pitäny meiät kasassa. Tehtiin kaikkee pientä, opeteltiin monologeja, yritettiin kasata materiaalia. Tavotteellisuus puuttu. Kaikki rupes omilla tahoillaan tekemään vähän muuta; "elämään benjin ulkopuolista elämää". Toiset muissa teatteriproggiksissa, toiset tanssien, toiset urheillen. Se oli kaikille muutoksen aikaa. 

Kun seuraava kesä tuli ja loppu, ei paljoon benjihypystä enää puhuttu. Me kuitenki ehittiin kasvaa loppukevään, kesän ja alkusyksyn aikana niin paljon, että ruvettiin ikävöimään yhdessä tekemistä. Osa myös uskals päästää irti ja lähtee tekemään omia juttuja silti pysyen osana ryhmän henkeä.

Heitettiin idea ilmaan uudesta produktiosta. Tällä kertaa valmiista tekstistä ja ilman ryhmän varsinaisia ammattilaisia. Eve, Juho, Jonna ja Juhani pysyy edelleen meiän rinnalla tukemassa, mut nyt tapahtuu vallanvaihto. Älkää ymmärtäkö väärin. Ketään ei oo syrjäytetty. Me ollaan vaan vihdoinkin lennetty pesästämme ja matkalla itsenäisyyteen. 

Yksimielisesti päätettiin lähteä tekemään klassikkonäytelmää Saran ohjauksessa. Näytelmäks vauliutu Tsehovin Lokki. Lyhyellä varotusajalla lähdettin sopimaan harjoituksia, suoritettiin roolijako ja saatiin mukaan muutama vieraileva taiteilija. Vincent, Lasse ja Salvador liittyivät Benjihypyn vahvistusjoukkoihin pimenevän syksyn lopussa 2015. Nyt me ollaan matkalla kohti ensi-iltaa ja ollaan saatu takas se tekemisen palo, josta kaikki sai alkunsa. TSEHOVIN LOKKI TOUKOKUUSSA 2016!! Luvassa aivan jotain uutta! Pysykää kuulolla!

-Nana

EDIT: Julisteen kuvaus, päivä 1

EDIT: Heh, esitykset on ohi ja proggis kuopattu, mutta silti löytyisi vaikka kuinka paljon kutkuttavaa, julkaisematonta materiaalia! Eihän se yhtään pahaa tee, jos jaetaan vähän, mitä kaikkea me Hattarat sulaa auringossa- esityksen eteen tehtiin. Tässä siis esiin kaivettu vanha postaus-luonnos promokuvauksista. Mä voin vakuutta teille, että kylmää oli!
Sara

Tää on mieletöntä: ollaan jo niin pitkällä, että voin kertoa jo täälläkin, että kuvattiin julistetta. Käsikirjoitus ja roolijako on jo molemmat selvillä, esiintymispaikka myös, samoin aikataulut. Paljon on vielä duunia jäljellä, lähinnä huimaa, kun ajattelee sitä työmäärää, mutta yksi kerrallaan me hoidetaan tehtäviä. Siten kaikki selviää ja selkiytyy, pikkuhiljaa. 

Yks näistä tehtävistä oli julisteen kuvaus. Mä yhtenä kolmesta ohjaajasta (tai yhtenä Eveliinan kahdesta assistentista) otin tän vastuulleni ja lopputuloksena löydän itseni seisomasta likomärkänä kolmatta tuntia keskellä peltoa. Sää ei ollut ihan optimaalinen, mutta ei se haitannut. Minä, Sara, Suvi ja meidän ihana kuvaaja Paula varustauduttiin kuvauspäivään näiden varusteiden avulla:

5 ämpäriä
4 pyyhettä
2 vilttiä
1 elmukelmurulla
10 sateenvarjoa
1 sadeviitta
2 sadetakkia
2 kurahousut
15 muovipussia
4 minigrip-pussia
5 paria sormikkaita
2 lapaset
3 huivia
1 suihkupullo
5 farkut
7 mekkoa
5 paitaa
1 rakennusteline koroke
1 talouspaperirulla
18 ämpäriä vettä = noin 285 litraa vettä
3 kumisaapaat
3 villapaitaa
1 pipo
6 sipsipussia
2 popcorn-pussia
2 kameraa
2 meikkipussia

Sara sankarillisesti seisoi kameran edessä mun ja Suvin kaataessa ja heittäessä litroittain jääkylmää vettä sen niskaan, vettävaluvana ja tärisevänä ja likomärissä kesämekoissa. Löysin itsestäni melko sadistisen ohjaajan, joka pistää näyttelijän heinäpeltoon ja heittää vettä sen päälle, kunnes se tärisee horkassa. 

Kolmen tunnin jälkeen päästiin saunaan lämmittelemään ja alettiin jo miettimään seuraavan päivän sekopäisyyksiä. Huomenna kameraan eteen astuvat nimittäin vielä Nana, Suvi ja Oona N ja sen jälkeen saadaankin se jo painoon ja jakoon.

Oona W

Tunnelmia fiiliksiä ajatuksia naurua

Neljäs esitys on nyt takana. Melkein puolet siis. Epäreilua, että kesäpäivät hupenevat samaa tahtia kuin (Mikon) kalja kaljapullosta. Vaikka välillä keho tuntuu ylikypsältä spagetilta, ni aina saa uutta puhtia siitä, että tietää kuinka ainutlaatusta tää on ja kesäkuun viimeinen päivä lähestyy.
 Tänään esitys ja esiintyminen oli jotenki erilaista. Meillä oli superhauskaa ja kohtaukset tuntu saavan uusia mausteita. Hahmoista nousee esiin uusia hulvattomia juttuja, ja mielenkiintoisia yllätyksiä. On hauskaa miten kaikki kehittyy ja oppii ja pystyy pelastaa tilanteita, jos sitä vaaditaan.
   Teatterista on tullu mulle yhtäkkii tosi tärkee. Tajuun et oon yhtäkkii omistautunu tähän tosi paljon, siks et tykkään näytellä ja tehä, mut erityisen paljon koska benjiläiset. Haluun harkkoihin tai esitykseen ku tiiän et nään jokaisen meistä. Tässä ryhmässä on jotain taikaa oikeesti. Täällä jokaista arvostetaan ja me puhalletaan niin paljon yhteen hiileen et se roihahtaa heti tuleen. Oikeesti kaikki roihahtaa tuleen ku me ollaan yhes.
  Okei alunperin mun piti kertoo tän päivän esityksessä tapahtuneesta ihanasta hetkestä, joka sai mut vaan hymyilee ja miettii et miks haluun tulla esittämään samaa hahmoa, vaikka vettä tulis ku saavista kaatamalla. Seisoin pusikossa melkein puiston jonkun naapurin pihalla. Ahti ja Veera siinä vieressäin. Oltii siinä jotai "miesten halirinkiä" pidetty. Sit ne sanoo pilke silmäkulmassa ja vekkuli hymy kasvoilla et tää näytteleminen on kivaa. Sit mietin et hitto vie tää on kivaa!! Täää on ihan älyttömän kivaa!! Jeeeee! Tää on meiän juttu. Me halutaan kertoo meiän tarinoita muille. Me halutaan kertoo jotain vaan toisillemme, mut se että naapurin poika kävelee joka ikinen päivä ohi, ja kertoo kuinka hienoo sen mielest on se et me ollaan vallattu melkein hylätty puisto. Se et me ripustellaa tuulikelloja ja matonkuteita puuhun on must ihanaa. Siinä puistossa on nyt monia salaisuuksia, rakkauksia, ihmisten välistä naurua, listoja, juhlia. Se puisto+benjihyppyläiset on jotain vahvempaa ku dynamiitti.

Sinuna hyvä ystävä tulisin katsomaan sen puiston salat satoi tai paistoi. Me ollaan rakkaudella toisiamme ja teatteria kohtaan tehty tää tarina. Hattarat sulaa auringossa. Suklaasydämet myös.

-Ansku


Ps. Täs kuvas on jotai mikä saa mut hymyilee leveää hymyä. Tää kuvastaa hyvin upeita teatteriystäviäni. Kirkas katse kohti tulevaa ja leveä hymy ja uteliaisuus.